Kiertuepäiväkirja


Vappuhälinästä leppoisiin Savon maisemiin.
Kun aurinkoisessa säässä vietetty vappu oli ohi suuntasivat tivolirekat nokkansa kohti pohjoista. Tivoli vierailee seuraavaksi siis Kuopiossa Kuopionlahden kentällä.
28.4.2012 Tivolikesä 2012 polkaistu käyntiin!
Kevät on jo pitkällä ja vappu kolkuttelee ovella. Tivolielämä on alkanut kiireisissä merkeissä!
30.8.2011 Elomessuilta Kirkkonummen pimeneviin iltoihin!
Hämeenlinnan kaksipäiväiset Elomessut olivat jälleen täynnä vilinää ja vilskettä!
20.7.2011 Tuurin Miljoonativolin viimeisiä päiviä viedään!
Kaksi päivää miljoonativolin puserrusta jäljellä. Kiirettä ja vilskettä on jälleen ollut mielin määrin tänäkin vuonna Tuurissa.
2.7.2011 Keskikesän lämpöä heinäkuun taitteessa!
Juhannus hujahti hetkessä perinteisesti Kauhavalla lentäjien juhannusjuhlilla. Matka Raaheen taittui länsirannikkoa myöden mukavan leppoisasti.
24.6.2011 Joensuu - kesäkaupunki
Pohjoiskarjalainen vieraanvaraisuus ei jättänyt tänäkään vuonna kylmäksi; Laululavalla ja Joensuun vilkkaudesta kuuluisalla torilla nautittiin puolin ja toisin kesäisistä päivistä.
10.6.2011 Iisalmessa sattui ja tapahtui!
Iisalmen vierailusta jäi jälleen tänä vuonna kiireiset ja mukavat muistot, myrskytuulista huolimatta.
28.5.2011 Tivoli ja sirkus yhdessä Kajaanissa!
Kajaanilaiset pääsivät nauttimaan poikkeuksellisesti tivoli- ja sirkushuveista samanaikaisesti!
20.5.2011 Aurinkoisesta keväästä kohti alkavaa kesää!
Tivolin kevät on alkanut mukavissa ja aurinkoisissa merkeissä!
13.9.2010 Väliviikosta puhtia syysmarkkinoille!
Syysmarkkinat Tammisaaressa ja Salossa päättävät Tivoli Sariolan kiertueen 2010.