Kiertuepäiväkirja


Iisalmen vierailusta jäi jälleen tänä vuonna kiireiset ja mukavat muistot, myrskytuulista huolimatta.
Tivolin saapuessa Iisalmeen alkoi aurinko jälleen näyttäytyä. Kasauspäivät menivätkin kovissa helteissä. Päivä päivältä oli kuumempaa ja aukaisupäivänä kuumuus muuttui jopa tukalan kuumaksi.
Mutta kuten tapana on, kovia helteitä seuraa aina ukkosrintama. Keskiviikkona ukkospuuska saikin pientä tuhoa aikaiseksi tivolikentällä. Kovasta myrskytuulesta kertoo se, että tivolin nukketeatteriteltta kirjaimellisesti lensi autoradan yli takapihalle. Tivolihenkilökunnan nopean reaktiokyvyn ansiosta henkilövahingoilta vältyttiin ja asiakkaat saatiin ajoissa suojaan. Tivolia ei kuitenkaan epävakaisen sään vuoksi avattu uudestaan keskiviikkona.
Seuraavana päivänä edellispäivän ukkospuuskat ja myrskytuulet jäivät unholaan, ja Iisalmeen saatiin täydellinen tivolikeli. Helatorstain kunniaksi tivolikenttä täyttyikin jälleen iloisista ilmeistä ja naurunkiljahduksista. Iisalmesta jäikin meille varsin mukava kuva, ja tivoli saapuu paikkakunnalle varmasti myös ensi vuonna.