Kiertuepäiväkirja


Kajaanilaiset pääsivät nauttimaan poikkeuksellisesti tivoli- ja sirkushuveista samanaikaisesti!
Kuopion viimeinen viikonloppu kylvettiin jälleen auringossa ja väkeä tuli mukavasti viimeisten päivien kunniaksi. Kuopion vierailu oli näin ollen varsin onnistunut, vaikkakin arkiset sadepäivät hieman haittasivat tivolikansan vaellusta tivolikentälle!
Kuopiosta matka jatkui Kajaaniin, jossa emme viime vuonna aikataulukiireiden vuoksi päässeet vierailemaan. Kenttäsuunnittelussa päänvaivaa ja ihmetystä tivolilaisille aiheutti Vimpelinlaaksoon kasattu iso sahanpuruvuori, joka myöhemmin paljastui sahanpurulla peitetyksi lumikasaksi! Tilankäyttöä jouduttiin miettimään tarkasti, koska Vimpelinlaaksoon oli saapumassa myös Sirkus Finlandia.
Perjantai-iltana iloiset perheet suuntasivat joukoittain kohti Vimpelinlaaksoa tivoli- ja sirkushuvien perässä. Ilma helli vierailijoita, jotka tuntuivat olevaan mielissään tivolin ja sirkuksen yhteisvierailusta paikkakunnalla. Myös tivolin henkilökunta oli innoissaan tavatessaan jälleen hengenheimolaisiaan, vaikka vain melko pikaisesti. Tivolilaisten herätessä seuraavaan aamuun ei sirkuksesta näkynyt enää jälkeäkään. Edellispäivänä saapunut sirkus oli kokonaisuudessaan lähtenyt jo seuraavaan kylään. Aika hatunnoston arvoinen suoritus, eikös vain? J
Kajaanissa tivoli on auki vielä tämän päivän eli lauantain sekä huomisen sunnuntain. Lauantain sääennuste näytti hieman synkähköltä, mutta auringonpaisteesta päätellen tästäkin on tulossa mukava tivolipäivä! Huomenna on jälleen edessä purku ja muutto. Täältä tivolin kiertue jatkuu kohti koulunloppumisen juhlistamista Iisalmeen.
Näinpä tivoli kiittää jälleen kerran uskollisia kajaanilaisia, jotka löysivät perinteiset tivolihuvit vuoden vierailutauon jälkeen. Kiitokset ja terveiset myös Sirkus Finlandialle: yhdessä pystyimme luomaan kajaanilaisille unohtumattoman tivoli- ja sirkuspäivän!